JAPANILAINEN EXIST TRACE TAVASTIALLE 28.4.2010 |
22.02.2010 |
Tavastialla 28.4.2010 esiintyvä, vuonna 2003 perustettu Exist Trace tunnetaan paitsi goottivaikutteisesta, raskaan melodisesta musiikistaan, myös täysin naisista koostuvasta jäsenistöstään. Visuaalisen rockin androgyyniin tyylisuuntaan hyvin sopeutuva yhtye on saavuttanut menestystä etenkin energisen lavaesiintymisensä myötä. Tätä kuvastaa myös vahvaäänisen Jyoun maine laaja-alaisena, karjumisenkin taitavana laulajana.
Exist Trace on uransa aikana julkaissut useita minialbumeita, joista ensimmäinen oli vuoden 2006 tummanpuhuva Annunciation -the heretic elegy-. Julkaisu toi lupaavalle kokoonpanolle nostetta ja aloitti aktiivisten levytys- ja keikkailuvuosien putken, joiden aikana Exist Trace vieraili aina Euroopassa asti. Kokemus on tuonut mukanaan myös kehitystä, sillä viime lokakuun uutuus Ambivalent Symphony esittelee bändin soundin nyt aiempaa kirkkaampana ja monipuolisempana.
LIPUT: alk. 29 eur (ovelta 30 eur), Ei ikärajaa (alle 12 vuotiaat vain täysi-ikäisen huoltajan seurassa)
Lipunmyynti alkaa torstaina 25.2. klo 9.00.
|